Purjelautailukilpailut Suomessa

Purjelautailussa kilpaillaan Suomessa niin kesällä kuin talvellakin, vaikka sääolosuhteissa on valtavat erot kesän ja talven välillä. Vaikka purjelautailua voi harrastaa monenlaisissa sääoloissa, vaatii laji kuitenkin aina hyvät tuuliolosuhteet. Näinpä etukäteen sovitut kilpailupäivät voi joskus etenkin Suomen olosuhteissa joutua perumaan tai siirtämään tuulisempaan päivään, mikäli kilpailupäivälle osuu täysin tuuleton, tyyni sää.

Kilpailujen ajankohtia voi helposti seurata Suomen Purjelautaliiton sivuilta kohdasta kilpailukalenteri. Kotimaisten kilpailujen lisäksi sivuilta voi seurata myös kansainvälisten kilpailujen ajankohtia. Kaikista Suomessa järjestetyistä kilpailuista sivulla ilmoitetaan ajankohdan ja järjestyspaikan lisäksi kilpailuluokka sekä kilpailun järjestäjä, jolta saa tarvittaessa kyseistä kilpailua koskevia lisätietoja. Kilpailun päätyttyä SPLL ilmoittaa sivuillaan myös kilpailun tulokset.

Vuonna 2014 järjestettyjä kesäkauden kilpailuja ovat muun muassa touko-kesäkuussa järjestetyt Raceboard Ranking (Lappeenranta), Hernesaari GrandSlam ja Hanko GrandSlam. Formula-luokan Finland 2014 Formula European Cup järjestettiin kesäkuussa 2014 Kalajoella. Yyteri GrandSlam on yhdistetty heinäkuussa Yyteri Surfweek 2014 purjelautailutapahtumaan, ja kisassa kilpaillaan kaikissa luokissa. Loppukesästä järjestetään vielä tärkeitä kilpailuja kuten Hanko MM Open sekä Raceboard SM. Samaan aikaan Raceboard SM:n kanssa kisataan Hangossa myös Formula ja Slalom SM. Kesäkauden päättää vuosikymmenien tauon jälkeen henkiin herätetty tapahtuma, syyskuussa järjestettävä avoimen luokan Lauttasaaren ympäripurjehdus. Talvikaudella Suomessa järjestettiin vuonna 2014 yksi purjekelkoilla kisattava kilpailu; tammikuussa Espoon Oittaalla järjestetty SM1 TalviSurf.