Leijalautailun harrastajajoukko kasvaa

Leijapurjehdus tai kansankielellä kitesurffaus on saavuttanut suuren suosion ja kyseessä on yksi nopeimmin kasvavista lajeista Suomessa. Leijalautailuun kuuluvat erottamattomasti vauhti, korkeus, fyysisyys sekä erikoisvarusteet. Leijalautailun pariin houkuttelee lajin kaikkien ominaisuuksien hallitseminen sekä tietysti aallon harjoille pääseminen.

Suomeen laji sopii erinomaisesti, koska sitä voi harrastaa lähes ympäri vuoden. Leijalautailu soveltuu veteen ja lumeen. Suomessa lajin harrastus mahdollisuudet ovatkin Euroopan kärkiluokkaa, sillä myös hiekkarantapaikkoja löytyy. Leijalautailu sopii kaikille ja kaiken ikäisille uimataitoisille vahtia ja vettä rakastaville.

Turvallisuus ennen kaikkea

Leijalautailu on kuitenkin haastava laji, johon liittyy tärkeänä osana turvallisuus. Lajin kansainvälinen katto-organisaatio IKO (International Kiteboarding Organisation) on laatinut lajille sertifikaatin, joka sellaisenaan takaa opetuksen korkean laatutason ja kriteerit turvalliselle harrastamiselle. Harrastamiselle olennaisia ja tärkeitä osia ovat sopiva paikka, käsimerkit, joiden oppiminen on kaiken A ja O, sekä ympäristön huomioon ottaminen.

Oikeiden välineiden ja niiden hallinnan merkitystä ei voi korostaa liikaa. Aluksi on opittava leijan turvallinen hallinta eri olosuhteissa. Välineet on osattava koota, hallita ja purkaa. Leijalautailuun tarvitaan – märkäpuku, kelluntaliivit, tossut, kypärä, puomi, trapetsi sekä erikokoiset leijat 4m2 -9m2 pumppuineen.

Jos osaa ajaa pyörällä, oppii nopeasti ohjaamaan myös puomia jolla leijaa hallitaan, koska puomia ohjataan pyörän ohjaustangon tavoin. Alkukaatumisia ei kannata pelätä sillä oikeassa paikassa kaatujan vastaanottaa aallot ja pehmeä hiekka. Kaikki eivät malta jättää lajia kesälle, vaan sitä harrastetaan myös talven lumilla.